![]() |
![]() |
|
|
TIIMARI OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE 17.3.2008 TIIMARI OYJ ABP:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.–31.12.2007 klo 11.00
KATSAUSKAUDEN 1.1.–31.12.2007 TOIMINTOJEN PÄÄKOHDAT: - Liikevaihto 74,6 milj. euroa (32,8 milj. euroa)
- Liikevaihto 31,3 milj. euroa (30,0 milj. euroa)
Tiimari jatkoi myymälätoimintansa kehittämistä niin koti- kuin ulkomaillakin. Kuluneen tilivuoden aikana Suomessa toteutettiin seitsemäntoista (17) myymälän uudistaminen käyttöönotetun konseptin mukaisesti. Uudistamistyö on vaikuttanut konsernin myyntiin pienentävästi myymälöiden ollessa työn aikana suljettuina, mutta myynti kehittyi odotusten mukaisesti uuden konseptin mukaisissa myymälöissä aikaisempaa paremmin. Tämän lisäksi Suomessa avattiin neljä (4) uutta liikepaikkaa. Tehokkaan myymälätoiminnan varmistamiseksi useilla eri markkinoilla rakennettiin myymälätoimen käsikirja, ketjutoiminnan käsikirja sekä e-learning ratkaisu – Elämysopisto – konseptiin perehdyttämisen nopeuttamiseksi ja varmistamiseksi. Kuluneen vuoden aikana yhtiön kansainvälinen laajentuminen eteni voimakkaasti Tiimarin ostettua ruotsalaisen Gallerix-vähittäiskauppaketjun. Lisäksi allekirjoitettin vuokrasopimus ensimmäisen Tiimari-myymälän avaamiseksi Pietariin sekä avattiin kaksi uutta myymälää Puolaan, Gliwicessa kesäkuussa ja Bialystokissa marraskuussa. Kuluneen kauden liikepaikkatyön tuloksena kehitys tulee jatkumaan voimakkaana yhtiön allekirjoitettua kuusi (6) uutta liikepaikkasopimusta vuodelle 2008 Puolassa. Näiden myymälöiden avauduttua Tiimarilla on Puolassa yhteensä kymmenen (10) myymälää. Myös vuodelle 2009 on sopimusneuvotteluiden alla useita myymälöitä Puolaan. Venäjällä Pietarissa ja Moskovassa on liikepaikkatyön tuloksena paikallistettu tulevia liikepaikkoja, joiden sopimusten viimeistely varmistaa Venäjän laajentumisen. Tiimari konserni osti 1.11.2007 allekirjoitetulla kaupalla ruotsalaisen, pääosin franchising – periaatteella toimivan Gallerix-vähittäiskauppaketjun. Gallerix on johtava ruotsalainen seinien sisustamiseen, lahjapaketointiin sekä kortteihin erikoistunut vähittäismyyntiketju. Yrityksellä oli tilikauden päättyessä 92 myymälää Ruotsissa, ja yksi Suomessa. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen vuoteen 2007. Vuoden aikana toteutetut toimenpiteet luovat erittäin hyvän pohjan vuodelle 2008 yhtiön kaikilla osa-alueilla. TIIMARI RETAIL Tiimari Retail –segmentin liikevaihto oli 1.1.-31.12.2007 72,6 milj. euroa ja liiketulos 3,0 milj. euroa Tiimari konseptin verkkokauppa avattiin joulukuussa 2007. Tuotevalikoima laajenee jatkuvasti sisältäen kaikki Tiimari -myymälöissäkin esillä olevat tuoteryhmät. Verkkokaupan yhteyteen rakennettiin ideakokonaisuuksia sekä keskustelufoorumeita askartelijoille, sisustajille ja ’äijille’. Tilikauden lopussa Tiimarilla oli 180 omaa myymälää ja 2006 vuoden lopussa 179 myymälää. Myymälöiden määrä kasvoi edellisvuotta suuremmaksi viimeisen vuosineljänneksen aikana. Tiimari tulee avaamaan kuusi uutta myymälää Puolassa vuoden 2008 aikana. Myös muilla maantieteellisillä markkina-alueilla, kuten Venäjällä, tutkitaan aktiivisesti mahdollisuuksia avata kummankin konseptin mukaisia uusia myymälöitä. Myymälämäärät Suomessa 157 155 Franchise -kauppiaiden myymälät Gallerix myymälöitä Tiimari-Retail Tiimarin strategiaan kuuluu keskeisesti myymälälukumäärän kasvattaminen, niiden sijainnin ja myyntineliöiden optimointi. Tiimari-liiketoimintasegmenttiin kuuluvan Gallerixin yritysosto antaa Tiimarille merkittävää franchising-osaamista, vahvaa Ruotsin- markkinoiden tuntemusta sekä mahdollisuuden saavuttaa nykyistä laajempi asiakaskunta. Gallerixin myymäläkonseptille on hyvää tilaa Suomen markkinoilla, sillä voimakkaasti kasvavaan seinien sisustamiseen ja koristeluun ovat Suomessa tähän saakka keskittyneet lähinnä yksittäiset erikoisliikkeet ja tavaratalojen sisustusosastot. Tiimari suunnitteleekin konvertoivansa ja avaavansa useita myymälöitä Gallerix-konseptilla Suomen markkinoille tänä vuonna.
Tiimore –segmentin liikevaihto oli 1.1.-31.12.2007 2,0 milj. euroa ja liiketulos Tiimari–konserniin kuuluva liikelahjayritys Leo Longlife Design Oy muutti nimensä 23.8.2007 alkaen TiiMore Oy:ksi. Nimenmuutokseen päädyttiin yrityksen tuotevalikoiman ja toimintamallin merkittävästi muuttuessa ja laajentuessa. Katsauskauden aikana Tiimorelle rakennettin uusi liikelahjatavarataloon perustuva strategia. Aiemmin pääosin Leo Longlife Designin tuotteista muodostunut tuotevalikoima laajenee hyödyntäen Tiimari Retail Oyj:n osto- ja logistiikkaosaamista. Perinteisen edustajamyynnin lisäksi elokuussa otettiin käyttöön verkkokauppa. Toimenpiteinä määritellyn strategian toteuttamiseksi ja tuloksen parantamiseksi käynnistettiin neuvottelut Kokkolan tuotantotoiminnan sulkemiseksi sekä tuotantokiinteistön ja käyttöomaisuuden realisoimiseksi.
Vertailukauden luvut sisältävät Tiimari- liiketoiminnan ajalta 9.10.–31.12.2006, joten katsauskauden luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia edellisen tilikauden kanssa. Tiimari-konsernin liikevaihto oli tilikaudella 74,6 milj. euroa (32,8 milj.euroa). Tilikauden liiketulos ennen poistoja (EBITDA) oli 6,7 milj. euroa (6,9 milj. euroa). Tilikauden EBITDA sisältää Tiimari-liiketoiminnan hankintaan kuuluvia vaihto-omaisuuden poistoja 1,4 milj. euroa. Tilikauden tulos katsauskaudella verojen jälkeen oli 3,2 milj. euroa (4,8 milj. euroa). Tulos per osake oli 0,32 euroa (0,70). Tilikauden tulosta rasittivat Gallerixin hankintaan liittyvät kertaluonteiset kulut sekä Venäjän liiketoiminnan perustamiskustannukset. Liikelahjaliiketoimintaa harjoittavan Tiimore Oy:n tuloskehitys oli odotettua selvästi n. yksi (1) miljoona euroa heikompaa johtuen uuden liiketoimintastrategian käynnistymisen viivästyksestä sekä tehtaan toiminnan tappiollisuudesta. Yhtiö aloitti Tiimoren Kokkolan tehdasta koskevan YT-menettelyn joulukuussa 2007, joka saatiin päätökseen helmikuussa 2008. Tehdas ja sen laitekanta on myyty v. 2008 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Liikevaihto oli neljännellä vuosineljänneksellä 31,3 milj. euroa (30,0 milj. euroa)ja liiketulos ennen poistoja (EBITDA) oli 7,4 milj. euroa (6,6 milj. euroa). Tilikauden tulos neljännellä vuosineljänneksellä oli 7,1 milj. euroa (4,5 milj. euroa). Tulos per osake oli 0,72 euroa (0,58). Yhtiö tuloutti neljännen vuosineljänneksen aikana n. 1,3 milj. euroa verosaatavia, ja arvion mukaan tuloutuksia tullaan jatkamaan vuoden 2008 aikana. TASE, RAHOITUSASEMA JA INVESTOINNIT Tiimari-konsernin taseen loppusumma 31.12.2007 oli 97,4 milj. euroa (99,1 milj. euroa). Yhtiön rahoitusasema on vakaa. Korolliset nettovelat laskivat kovasta investointitahdista huolimatta ja olivat 31,2 milj. euroa (34,1 milj. euroa), omavaraisuusaste oli 40,8 % (36,2 %) ja nettovelkaantumisaste oli 78,5 % (95,1 %). Kausivaihtelulla on merkittävä vaikutus yhtiön rahoitusasemaan. Yhtiö on kausivaihteluista huolimatta pystynyt pienentämään varastoaan tilikauden aikana huomioiden Gallerixin yritysostosta johtuva vaihto-omaisuuden lisäyksen. Lisäksi varaston arvoa kohotti vuoden 2008 pääsiäisen poikkeuksellisen varhaisen ajankohdan edellyttämä ostojen ajoittuminen jo loppuvuodelle 2007. Tiimarin investoinnit katsauskaudella olivat 10,8 milj. euroa, joista merkittävin oli Gallerixin osakekannan hankinta 7,3 milj. euroa. Muut investoinnit kohdistuivat pääsääntöisesti myymäläverkon kehittämiseen.
Konsernin henkilöstömäärä oli 31.12.2007 729 (685) ja tilikauden aikana keskimäärin 634(184), joista pääosa työskenteli Tiimari Retail Oyj:ssä. Emoyhtiön palveluksessa oli 31.12.2007 12 (4)henkilöä ja tilikauden aikana keskimäärin 3 henkilöä.
Tiimari Oyj Abp -konserniin kuuluvat emoyhtiö Tiimari Oyj Abp:n lisäksi suoraan OSAKEPÄÄOMA Tiimari Oyj Abp:n rekisteröity osakepääoma oli katsauskauden päättyessä
Tiimari Oyj Abp:n tytäryhtiö Gallerix International AB sai 18.2.2008 päätökseen yhtiötä koskevat yt-neuvotteluiden konsernin päällekkäisten osto- ja hallintotoimintojen osalta. Päällekkäisten toimintojen purkaminen koski 14 työntekijää, joiden työsuhteet irtisanottiin. Päällekkäisten toimintojen purkamisen seurauksena konsernin arvioidaan saavuttavan n. 400 tuhannen euron vuosittaiset säästöt, joista vuonna 2008 arvioidaan toteutuvan n. 200 tuhatta euroa. Kaupan yhteydessä kerrotusta 1 miljoonan euron kokonaissynergiaeduista loppuosa 600 tuhatta euroa toteutuu kahden vuoden aikana kaupan ajankohdasta tuotteiden oston yhdistämisellä Maritii Oy:n ostotoimintaan katteen nousun kautta. Tiimari Oyj Abp:n tytäryhtiö Tiimore Oy:n 19.2.2008 päättyneiden yhtiön Kokkolan yksikköä koskeneiden yt-neuvotteluiden tuloksena yksikön toiminta päätettiin yhtiön uuden liiketoimintastrategian mukaisesti lopettaa. Toiminnan lopettaminen koski yhtätoista työntekijää, joiden työsuhteet irtisanottiin. Tehtaan sulkemisella saavutetaan jatkossa n. 500 tuhannen euron vuosittaiset säästöt, josta kuluvalla tilikaudella arvioidaan toteutuvan n. 180 tuhatta euroa. Venäjän ensimmäinen myymälä avattiin Pietarin North Mall – kauppakeskukseen 25.2.2008. Puolan viides myymälä avattiin Poznanissa 4.3.2008. Tiimari Oyj Abp:n tytäryhtiö Tiimore Oy on 13.3.2008 myynyt Kokkolassa sijaitsevan kiinteistön sekä siellä olevan käyttö-omaisuuden. Kiinteistön ostaa Kokkolan Terästalo Oy ja käyttö-omaisuuden Fineweld Oy. Kiinteistön ja käyttö-omaisuuden kauppahinta on yhteensä 1.100.000 euroa. Kaupan tulosvaikutus on noin 900.000 euroa. Hallitus ehdottaa, että osinkoa maksetaan 0,16 euroa per osake. Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat 31.12.2007 ovat 7.881.113,55 euroa. Yhtiökokouskutsu julkistetaan erillisenä tiedotteena. Yhtiökokous pidetään perjantaina huhtikuun 4. päivänä 2008 klo 9.00 alkaen Helsingissä Hotelli Marskissa os. Mannerheimintie 10. Kokouskutsu julkaistaan tiistaina 18. maaliskuuta.
Tiimarin vuoden 2008 liikevaihdon odotetaan kasvavan sekä orgaanisesti että Gallerix yritysoston johdosta. Tuloksen ennen veroja odotetaan kasvavan vuodesta 2007 LÄHIAIKOJEN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Tiimarin liiketoiminnan kannalta suurimpia haasteita ovat yleisessä kulutuskysynnässä ja kilpailuympäristössä tapahtuvat muutokset, sekä kansainvälisillä markkinoilla hyvien liikepaikkojen saatavuus. Tällä hetkellä Tiimari keskittyy erityisen voimakkaasti sekä myymälöidensä että markkinointinsa kehittämiseen. Yhtiö hakee kasvua kävijämäärien ja kävijäkohtaisten ostosmäärien kasvusta sekä kansainvälisen liiketoiminnan kasvusta. Kasvun hallinta edellyttää panostuksia hallintoon, uusiin liikepaikkoihin, kansainvälistymiseen ja uuden henkilöstön rekrytointeihin. Kulutuskysynnässä ja kilpailuympäristössä tapahtuviin muutoksiin Tiimari pyrkii varautumaan kuluttajiensa tuntemuksella, jatkuvalla konseptin kehitystyöllä ja uusilla innovatiivisilla liiketoimintaratkaisuilla.
Konserni altistuu normaalissa liiketoiminnassaan useille rahoitusriskeille. Konsernin riskienhallinnan tavoitteena on minimoida rahoitusmarkkinoiden muutosten haitalliset vaikutukset konsernin tulokseen. Konsernin riskienhallinnan yleiset periaatteet hyväksyy hallitus, ja niiden käytännön toteutuksesta vastaa konsernin talousosasto. Konsernin talousosasto tunnistaa ja arvioi riskit ja hankkii tarvittavat instrumentit riskeiltä suojautumiseen. Pääasialliset rahoitusriskit ovat valuuttariski, korkoriski, luottoriski ja maksuvalmiusriski. Konserni on laatinut riskienhallintaperiaatteet, joiden mukaan rahoitusriskien hallintaa kehitetään ja suojaustransaktiot toteutetaan. Konsernilla on mahdollisuus käyttää riskienhallinnassaan valuuttatermiinejä, valuuttalainoja sekä koronvaihtosopimuksia. Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen, mutta kaikilta osin ei ole noudatettu IAS34-standardin vaatimuksia. Tiimari on soveltanut tämän tilinpäätöstiedotteen laatimisessa samoja periaatteita kuin vuositilinpäätöksessä 2006. Tilinpäätöstiedote on tilintarkastamaton. Tilinkauden aikana yhtiö on ottanut käyttöön IFRS 7 ja IAS 1 standardit ja tulkinnat.
Lopetetut toiminnot 0,03 0,21 Laimennusvaikutuksella oikaistu
VARAT YHTEENSÄ 97 365 99 128
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
Oman pääoman muutoslaskelma 1.1.–31.12.2007 Sijoitetun
Oman pääoman muutoslaskelma 1.1.–31.12.2006 Sijoitetun
Konsernin rahavirtalaskelma Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden
SEGMENTTIKOHTAISET TIEDOT Tiimari-konsernin ensisijainen segmenttiraportointimuoto on liiketoimintasegmenttien mukainen. Esitettävät segmentit vastaavat konsernin sisäistä organisaatiorakennetta ja sisäistä taloudellista raportointirakennetta. Konsernin liiketoimintasegmentit ovat Tiimari- ja TiiMore- liiketoiminnot. Tiimore –segmentti on aikaisemmalta nimeltään Leo Longlife Design Oy.
1000 euroa 2007 2006 2007 2006 Liikevoitto / tappio
Varat segmenteittäin 1000 euroa Velat segmenteittäin 1000 euroa
Rahalaitoslainat joita vastaan on annettu Kiinteistökiinnitykset 2 361 8 029 Leasingvuokravastuut Yhden vuoden kuluessa 12 108 7 595
2007 2006 Bruttoinvestoinnit 10 803 150
2007 2006 Lainojen nostot 19 288 46 833
Gallerixin hankintahintalaskelma IFRS 3 standardin mukaisesti esitettynä: tSEK m € Poistoaika Hankintahinta 66 939,10 7,29 Allokoitava erotus 48 585,80 5,29 Liikemerkki 13 748,40 1,50 ei poisteta Hankinnasta syntyvä liikearvo 19 046,80 2,07
LIIKETOIMINNAN TUNNUSLUVUT Liikevaihto 74 570 32 819 Korolliset nettovelat 31 155 34 113
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERIAATTEET Tulos/osake (EPS), EUR= Omapääoma/osake, EUR= Omavaraisuusaste-%= Velkaantumisaste (gearing)= Korolliset Nettovelat
Tiimari Oyj Abp:n osakkeenomistajien määrä 31.12.2007 oli 2596 Suurimmat osakkeenomistajat 31.12.2007 % osakkeista Atine Group Oy 2 114 364 20,5
Kaikki tässä tiedotteessa esitetyt tulevaisuuden arviot ja ennusteet perustuvat yhtiön johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden ja markkinoiden kehityksestä. Toteutuvat tapahtumat ja tulokset voivat olla merkittävästikin erilaiset. Tiimarin vuoden 2008 ensimmäisen vuosineljänneksen tulos julkistetaan 19.5.2008. Kristina Illi Jakelu: Helsingin Pörssi Lisätiedot: toimitusjohtaja Kristina Illi, puh. +358 (0)400 408 889 << Takaisin |
![]() |