Tiimari
Toimitusjohtaja ja johtoryhmä

Hallitus valitsee yhtiölle toimitusjohtajan, jonka työsuhteen ehdot on määritelty kulloinkin kirjallisessa toimitusjohtajasopimuksessa. Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön operatiivista hallintoa lainsäädännön mukaisesti ja yhtiön myyntitoimintaa hallituksen ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtajan eläke määräytyy työeläkelain (TEL) mukaan. Lisäksi Yhtiö vastaa toimitusjohtajan eläkevakuutusmaksuista enintään 20.000 euroon saakka/kalenterivuosi. Toimitusjohtajan toimisopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Irtisanomisajan palkan lisäksi ei suoriteta erokorvausta. Toimitusjohtajalle on myös myönnetty 200.000 kappaletta Yhtiön 9.10.2006 liikkeeseen laskemaa optio-oikeutta.

Toimitusjohtajaa avustaa Yhtiön johtoryhmä. Johtoryhmän ja sen jäsenten pääasiallinen tehtävä on hallituksen strategian ja toimitusjohtajan luoman liiketoimintasuunnitelman ja operatiivisten päätösten toteuttaminen yhteistyössä toimitusjohtajan kanssa sekä organisaation asiantuntijoiden esimiehenä toimiminen.

Yhtiön toimitusjohtaja ja johtoryhmä:

NimiAloittamisvuosi (1)Syntymävuosi Asema 
Kristina Illi 20041951Toimitusjohtaja
Jaakko Syrjänen20041970Kaupallinen johtaja
Anna Seppälä20051974Ostojohtaja
Tarja Nikkarikoski20071960IT-johtaja     
Maija Elenius20081956Talousjohtaja
Anne Söderholm20081963Markkinointi-ja viestintäjohtaja
Tiina Kuusisto20081968Tiimari konseptista vastaava toimitusjohtaja
Ville Tervola20081976Rahoitusjohtaja

(1) Vuosi, jolloin henkilö aloittanut Yhtiön tai sen konserniyhtiön palveluksessa

Kristina Illi nimitettiin Maritii Oy:n ja Tiimari Retail Oyj:n toimitusjohtajaksi  24.05.2004. Tiimari Oyj Abp:n toimitusjohtajaksi hänet nimitettiin 9.10.2006. Lisäksi hän toimii hallitusten puheenjohtajana tai jäsenenä seuraavissa yhtiöissä: Staffpoint Oy, Palvelukauppa Kodinonni Oy, Novellum Oy. Lisäksi hän on Herttoniemen yhteiskoulun johtokunnan jäsen. Aikaisemmin hän toimi Vice Presidentinä Planmeca konsernissa 2003 sekä toimitusjohtajana Hansel Oy:ssä 1994-2002. Kristina Illi on koulutukseltaan ekonomi.

Jaakko Syrjänen nimitettiin Tiimari Retail Oyj:n ulkomaantoimintojen johtajaksi vuonna 2004. Ennen nimitystään edellä mainittuun tehtävään hän toimi Suomen Posti Oy:n hankintajohtajana. Hän on aikaisemmin toiminut myös Kauppatalo Hansel Oy:ssa johtajana asiakasratkaisu-yksikössä sekä johtoryhmän jäsenenä. Jaakko Syrjänen on koulutukseltaan BBA.

Anna Seppälä nimitettiin Tiimari Retail Oyj:n ostotoiminnasta vastaavaksi johtajaksi vuonna 2005. Ennen nimitystään edellä mainittuihin tehtäviin hän toimi Tamore Oy:ssä ostojohtajana. Anna Seppälä on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Tarja Nikkarikoski nimitettiin Tiimari Oyj Abp:n tietohallintojohtajaksi 2007. Ennen Tiimaria hän työkenteli A-Ware Oy:ssä johtavan konsultin tehtävissä. Tätä aiemmin hänellä on pitkä kokemus tietohallinnon johtotehtävistä rahoituksen, kaupan ja logistiikan aloilta. Tarja Nikkarikoski on koulutukseltaan Datanomi ja fil.yo.

Maija Elenius nimitettiin Tiimari konsernin talousjohtajaksi 2008. Hän työskenteli aikaisemmin Fiskarsin talousjohtajana. Tätä ennen hän toimi Partek Cargotec:n talousjohtajana. Koulutukseltaan hän on ekonomi.

Anne Söderholm nimitettiin Tiimari konsernin markkinointi-ja viestintäjohtajaksi 2008. Hän työskenteli aikaisemmin Bauhaus Suomi Oy:n markkinointijohtajana. Söderholmilla on kokemusta kanta-asiakasohjelmien kehittämisestä Silja Oy Ab:ssä sekä markkinointipäällikön ja myyntipäällikön tehtävistä Telia Finlandissa. Koulutukseltaan hän on KTM sekä eMBA.

Tiina Kuusisto nimitettiin Tiimari konserniin Tiimari konseptista vastaavaksi toimitusjohtajaksi. Tiina Kuusisto on työskennellyt Stockmann konserniin kuuluvan Seppälä vähittäiskauppaketjun markkinointijohtajana ja sitä ennen projektijohtajana mainostoimisto Eviassa. Hän aloittaa Tiimarin palveluksessa vuoden 2008 aikana. Koulutukseltaan hän on KTM.

Ville Tervola nimitettiin Tiimari konsernin rahoitusjohtajaksi 2008. Hän työskenteli aikaisemmin Ensto Oy:ssä  Business Controllerina 2005-2008. Tätä ennen hän työskenteli taloushallinnon Controller ja kehitystehtävissä Outokumpu Oyj:ssä 2003-2005 ja Nokia Oyj:ssä 1999-2003. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.