Toimitusjohtaja ja johtoryhmä

Hallitus valitsee yhtiölle toimitusjohtajan, jonka työsuhteen ehdot on määritelty kulloinkin kirjallisessa toimitusjohtajasopimuksessa. Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön operatiivista hallintoa lainsäädännön mukaisesti ja yhtiön myyntitoimintaa hallituksen ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtajan eläke määräytyy työeläkelain (TEL) mukaan. Toimitusjohtajan toimisopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Irtisanomisajan palkan lisäksi ei suoriteta erokorvausta. Toimitusjohtajan palkka luontoisetuineen on 21.520 euroa / kuukaudessa. Lisäksi toimitusjohtajalla on enimmillään 6 kuukauden palkkaa vastaava bonuspalkkio pohjautuen hallituksen kanssa vuosittain sovittuihin liikevaihto ja EBITDA-tavoitteisiin.

Toimitusjohtajaa avustaa Yhtiön johtoryhmä. Johtoryhmän ja sen jäsenten pääasiallinen tehtävä on hallituksen strategian ja toimitusjohtajan luoman liiketoimintasuunnitelman ja operatiivisten päätösten toteuttaminen yhteistyössä toimitusjohtajan kanssa sekä organisaation asiantuntijoiden esimiehenä toimiminen.

Yhtiön toimitusjohtaja ja johtoryhmä:

Nimi Jäsenyys alkanut (1) Syntymävuosi Asema
Niila Rajala 01.2011 1964 Toimitusjohtaja
Veijo Heinonen 01.2010 1961 Kaupallinen johtaja
Jarmo Kanervo 01.2011 1954 Talousjohtaja
Mikko Saikko 01.2010 1971 Kehitysjohtaja
Sari Hujanen 03.2013 1973 Valikoimajohtaja

(1) Vuosi, jolloin henkilö aloittanut Yhtiön tai sen konserniyhtiön palveluksessa

Niila Rajala,

(MBA, s. 1964) nimitettiin Tiimari Oyj Abp:n toimitusjohtajaksi 17.5.2011. Rajalalla on yli 20 vuoden kokemus tukku- ja vähittäiskaupan erilaisista johtotehtävistä. Vuosina 2005-2006 Rajala työskenteli johtajana Ruokakeskon asiakkuus- ja henkilöstöyksikössä vastuualueinaan mm. Ruokakeskon konseptikehitys, omien merkkien ja brändien kehittäminen, yhteismarkkinointi, henkilöstöpalvelut sekä K-Plussa -kanta-asiakasjärjestelmä. Tätä ennen hän on toiminut mm. toimitusjohtajana K-Plus Oy:ssä (2003-2006), toimitusjohtajana K-Luotto Oy:ssä (2003), johtajana Kesko-konsernin verkkoliiketoimintayksikössä (2001-2003) ja toimitusjohtajana K-Linkki Oy:ssä (1998-2001). Vuosina 2007-2011 Rajala työskenteli varatoimitusjohtajana ja osakkaana Suomen Asiakastieto Oy:ssä. 

Veijo Heinonen,

s. 1961, nimitettiin Tiimari Retail Oy:n kaupalliseksi johtajaksi 16.3.2010. Veijo Heinonen vastaa Tiimarin Suomen vähittäismyynnistä ja markkinoinnista. Heinonen toimi aiemmin Tradeka Oy:ssä tuotehallinnasta vastaavana johtajana sekä Siwa-ketjujohtajana. Aiempaa työkokemusta hänelle on kertynyt myös Valiojäätelön markkinointijohtajana. Veijo Heinonen on koulutukseltaan KTM.

Jarmo Kanervo,

s. 1954, nimitettiin Tiimarin Oyj Abp:n vt. talousjohtajaksi 12.9.2011 ja vakinaiseksi talousjohtajaksi 25.10.2011. Jarmo Kanervo vastaa konsernin taloustoiminnoista sekä Suomen hr-toiminnoista. Kanervo on toiminut viime vuosina Cencorpin talousjohtajana ja tätä ennen mm. Amerin, Cultorin, Finvestin, Lundian ja Pauligin palveluksessa. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.

Mikko Saikko,

s. 1971, nimitettiin Tiimari Retail Oy:n kehitysjohtajaksi 1.4.2011 alkaen. Mikko Saikko vastaa Tiimari -segementin ICT-toiminnoista, tavararyhmähallinnasta sekä kauppapaikoista. Saikko on toiminut aiemmin Suomen Lähikauppa Oy:ssä erilaisissa liiketoiminnan johto- ja kehitystehtävissä, viimeiseksi hinnoittelusta ja tuohallinnan prosesseista vastaavana johtajana. Saikko on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri.

Sari Hujanen,

s. 1973, nimitettiin Tiimari Retail Oy:n ostotoiminnan ja valikoimahallinnan johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 15.3.2013 alkaen. Sari Hujanen on toiminut S-ryhmän palveluksessa vuodesta 1996 lähtien. Hän omaa monipuolisen kokemuksen mm. valikoiman-, tilan- ja katehallinnan alueilta. Ennen Tiimarille siirtymistä Hujanen on toiminut SOK:n kehitysjohtajana käyttötavarakaupan Valikoima ja hankinta-yksikössä.

Toimitusjohtajan ja muiden johtoryhmän jäsenten osake – ja optio-omistukset löytyvät julkinen sisäpiiri -sivuilta.