yritysesittely.gif
   
 
Strategia ja tavoitteet

Tiimari -liiketoiminta

Yhtiön strategiana on kehittää aktiivisesti Tiimari jällenmyyntikonseptia ja tuotetarjoomaa vastatakseen asiakkaiden kehittyviin vaatimuksiin ja tätä kautta edelleen vahvistaa Tiimarin nykyistä vahvaa markkina-asemaa Suomessa. Yhtiön tavoitteena on kasvattaa Tiimari –liiketoiminnan liikevaihtoa sekä Suomessa, että erityisesti laajentamalla myymäläverkostoa ulkomailla.

Yhtiön tavoitteena on kasvattaa Tiimari asiakkaiden keskimääräisen kertaostoksen kokoa uudistamalla tuotevalikoimaa ja hinnoittelustrategiaa sekä parantamalla myymälöiden ulkoasua, tuotteiden esillepanoa sekä myymälöissä tehtävää markkinointia ja myyntityötä. Osana hinnoittelustrategian uudistamista Yhtiö pyrkii tarjoamaan entistä enemmän vaihtoehtoisia tuotteita eri hinta- ja laatusegmenteissä. Yhtiön tavoitteena on lisätä asiakaskäyntien lukumäärää olemassa olevissa Tiimari myymälöissä aktiivisella kohdistetulla markkinoinnilla. Lisäksi Yhtiön tavoitteena on kasvattaa Tiimari myymälöiden keskimääräistä kokoa, etsiä entistä parempia liiketiloja sekä perustaa uusia myymälöitä.

Yhtiön tavoitteena on parantaa Tiimari -liiketoiminnan tehokkuutta kehittämällä materiaalivirtojen kontrollia erityisesti käyttämällä hyväksi uusia järjestelmiä, joiden avulla voidaan optimoida hankintatoimintaa, parantaa inventaarioiden kontrollia, toimittaa tuotteita myymälöihin nopeammin ja tarkemmin sekä parantaa myymälöissä tapahtuvan myynnin reaaliaikaista seurantaa. Toimenpiteiden seurauksena Yhtiö odottaa kustannussäästöjä hankintatoimessa ja logistiikassa sekä inventaarioiden tehokkuuden paranemista. Yhtiö odottaa näiden toimenpiteiden vaikutusten näkyvän Tiimari -liiketoiminnan tuloksessa vuodesta 2007 eteenpäin.

Yhtiön tavoitteena on lisäksi lisätä myymälähenkilökunnan toiminnan tehokkuutta kehittämällä myymälöiden prosesseja, resursseja, työmetodeja, ajanhallintaa sekä joustavuutta ulkopuolisen työvoiman käytön avulla.

Yhtiö uskoo suurimman osan Tiimari -liiketoiminnan liikevaihdon kasvusta tulevan tulevaisuudessa uusilta markkina-alueilta Keski- ja Itä-Euroopasta sekä mahdollisesti valikoiduilta alueilta Venäjällä. Tiimari on aloittanut laajenemisen Keski-Eurooppaan avaamalla kaksi myymälää Puolaan vuoden 2005 lopussa. Yhtiön tavoitteena on avata Puolaan uusia liikkeitä seuraavien vuosien aikana. Tiimari konseptin uskotaan soveltuvan hyvin nopeasti kehittyville markkinoille, joissa on kasvava keskiluokka. Tiimari konsepti on monistettavissa uusille markkinoille nykyisen organisaatiorakenteen puitteissa. Yhtiön tarkoituksena on pitää paikallinen Tiimari maaorganisaatio erittäin pienenä ja huolehtia suurimmasta osasta hallintoa Suomessa sijaitsevasta pääkonttorista käsin.

TiiMore –liiketoiminta

TiiMore Oy:n strategiana on tarjota asiakkailleen heidän tarpeittensa mukaisia, laadukkaita tuotteita valitsemansa tuotevalikoiman puitteissa, ja kasvattaa liikevaihtoaan uudistettuun valikoimaansa perustuvien tuotteiden, sekä Tiimari Oyj Abp:n osto- ja logistiikkaosaamisen kautta hankittujen tuotteiden kautta. Liikevaihdon kasvua haetaan ensisijaisesti kotimaasta muun muassa keskimääräisen asiakaskoon ja kertakaupan kasvattamisella sekä verkkokaupalla ja siihen liittyen asiakaskohtaisesti integroitavilla tuotevalikoimilla.

Tuotestrategiansa mukaisesti TiiMore tarjoaa perinteisempien liikelahjojen lisäksi kausituotteita, toimistotarvikkeita, exclusive-lahjoja ja yksilöllisesti asiakkaalle räätälöitäviä tuotteita. Näitä TiiMore kykenee tarjoamaan asiakkailleen erittäin kilpailukykyisillä toimitusajoilla, sekä suhteellisen pieninä sarjoina. Tiimari Oyj:n ostovoiman vuoksi suurempien sarjoja kyetään tarjoamaan erittäin kilpailukykyiseen hintaan. TiiMore Oy on tällä hetkellä ainoa kyniä Suomessa valmistava yritys. Yhtiön näkemyksen mukaan kotimaisuus sekä vahva Leo Longlife -brändi tuo sille imagohyötyjä, joita se voi hyödyntää liiketoiminnassaan.